Hallituksen uudet linjaukset vaikuttavat opiskelijoiden toimeentuloon jälleen

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 17.9.2015 ja Keskisuomalaisessa 24.9.

Hallitus aikoo leikata koulutuksesta jopa 600 miljoonaa euroa. Opintotuesta aiotaan säästää 220 miljoonaa euroa ja opintotuen indeksisidonnaisuus lakkautetaan. Aiemmin poistui jo opiskelija-asuntosäätiöiden vuokratuki, joka Suomen opiskelija-asunnot SOA ry:n mukaan tulee vaikuttamaan opiskelija-asuntojen hintojen nousuun. Opiskelijoiden toimeentulo on todella tiukilla. Nyt hallitus on ilmoittanut, että se pienentää sunnuntaikorvauksia sadasta prosentista 75 prosenttiin.

Koska opintotuki riittää harvoin elämiseen, tekee suurin osa opiskelijoista opintojen ohella töitä. Pääosin opiskelijat työskentelevät ilta-, yö- tai viikonloppuvuoroissa palvelualojen ja erityisesti kaupan alan töissä. Näin ollen myös opiskelijat ovat niitä, joihin leikkaukset voimakkaasti kohdistuvat. Sunnuntailisien leikkaaminen vie merkittävän osan opiskelijoiden tarpeellisesta lisätienestistä.

Kuvitellaan, että opiskelija tekee joka lauantai ja sunnuntai töitä kaupan kassalla alimman palkkaluokan (10,07 e/h) mukaan 7,5 tuntia päivässä. Sunnuntailisien alennus tarkoittaisi kuukaudessa 75 euron alennusta. Pääministeri Sipilä, sinulle tämä summa ei varmasti kuulosta suurelta, mutta opiskelijalle se tarkoittaa yhden kuukauden opiskelijalounaita.

Opiskelijoiden toimeentulo on tällä hetkellä kaikista sosiaalietuusryhmistä matalin. Opiskelijat saavat opintotukea 300 euroa ja asumislisää maksimissaan 201,60 euroa. Valtion takaamaa opintolainaa saa 400 euroa kuukaudessa, mutta opiskelijat ovat ainoa ryhmä, joille toimeentulo edellyttää lainan ottamista. Tiedämme, että suurin osa opiskelijoista ei ota mielellään lainaa talouden ja työelämän kasvavasta epävarmuudesta johtuen.

Opiskelijat ovatkin toimeentulollisesti hämmentävässä tilanteessa. Hallituksen kärkihankkeeseenkin kuuluva opintojen valmistumisen nopeuttaminen edellyttää täysipäiväistä opiskelua, joka tarkoittaa 34 tuntia viikossa. Jos siis toivoo saavansa kelan vaatiman 5 opintopistettä kuukaudessa. Päivät ovat siis täynnä, ja vaihtoehdoiksi jäävät illat ja viikonloput. Sunnuntalisistä muodostuu monelle opiskelijalle merkittävä osa toimeentuloa.

On absurdia sanoa, että hallituksen kärkihankkeita olisi koulutus tai osaamistason nostaminen. Opiskelijoiden työntäminen yhä syvemmälle köyhyysrajan alapuolelle saa opiskelun vaikuttamaan yhä vähemmän houkuttelevalta, erityisesti alemmista sosioekonomisesta taustoista tuleville nuorille. Kun tiedossa on jo nyt kuinka opiskelijoiden tausta vaikuttaa korkeakouluopintojen valikoituvuuteen, kysymys kuuluu: Haluaako hallitus todella, että opiskelijat valikoituvat yhä useammin vanhempien varallisuuden eivätkä osaamisen mukaan?

Maria Rytkönen SONKin 1. varapuheenjohtaja.


RECENT POSTS

ARCHIVE