Tietoyhteiskunnan ongelmana on järjestäytymättömyys
Teksti julkaistu Debatissa 1/2016
Tietoyhteiskunta, informaatiokapitalismi, digitalisaatio… Capitalisme cognitif, kognitiivinen kapitalismi on ranskalainen termi, joka pyrkii selittämään myöhäismodernin ajan tuotannon ulottumista materiaalisista välineistä ihmisen kognitioon. Suomessa aihetta ovat tutkineet muun muassa Eetu Viren ja Jussi Vähämäki teoksessa Koko elämä töihin. Tietokykykapitalismiksi suomennettun teorian mukaan nykykapitalismin pyrkimyksenä on ottaa haltuun merkitykset, symbolit ja informaatio. Informaatiotuotanto ja tietokykyjen haltuunotto on varallisuuden kasauttamisen uusi muoto. Koulutus, terveys ja kulttuuri on kaupallista “innovaatiotoimintaa”, joka otetaan osaksi pääoman kasauttamisen järjestelmää. Tieto todella on valtaa.
Facebook, Google ja Instagram ovat nykykapitalismin immateriaalisia tehtaita, jossa “ihminen tuottaa ihmiselle”. Tuotantovälineinä toimivat nyt oppiminen, sosiaaliset suhteet sekä merkityksien ja identiteettien luominen. Elävä elämä siirtyy tavaralogiikan osaksi. Aiemmin osana tuottamatonta inhimillistä läsnäoloa ja vuorovaikutusta oleva kulttuuriperimän uusintamisen logiikka valjastetaan voittojen kaappaamisen kentäksi, jossa tietokyvyt käännetään osaksi arvonlisäystä. Keskeisessä asemassa ei ole itse tieto tai pyrkimys totuuteen, vaan pikemmin tietokyvyt; strateginen tieto, kyky hakea informaatiota ja muokata sitä sekä luoda merkityksiä. Siksi immateriaaliset oikeudet, strategiset asemat verkostoissa; kumppanuudet ja yhteistyö, muodostavat keskeiset ehdot lisäarvon tuotolle. Työväenliike ei ole pysynyt tietokykykapitalismin perässä eikä pitänyt huolta tietotyöläisten asemasta. Työ on mahdotonta rajata pois vapaa-ajasta.
Marxin unelma siitä, että ihmiselle vapautuu enemmän aikaa työstä inhimilliseen kehitykseen kuten tietoon ja sivistykseen tehokkuuden ja tuotannon kehittyessä ja jakaantuessa kaikille tasaisesti, ei ottanut huomioon kapitalismin kykyä ottaa inhimilliset kyvyt haltuun osaksi tuotantoa. Aiempi käsitys työstä eli oman vapaa-ajan myymisestä työnantajan käyttöön ei enää päde. Palkkatyö muuttuu tietokykykapitalismissa onlinetyöläisyydeksi, jossa koko elämä on töissä. Työn ulkoistamispolitiikassa työn luonne muuttuu itseään kontrolloivaksi työntekijäksi tai yrittäjäksi. Työläisen tulee saada tilaajan edessä jatkuvaa tunnustusta lisäarvon tuottajana ja menestykkäänä “minäyrittäjänä”.
Ammattiosaaminen ja eksplisiittinen tieto ei riitä työmarkkinoilla vaan yhä keskeisemmäksi työvälineeksi tulee persoonallisuus, verkostot ja strateginen tieto. Keskeiseksi muodostuvatkin koulutus ja itsensä brändääminen. Menestyjiksi kipuavat he, jotka onnistuvat tekemään hyviä koulutusinvestointeja, laajan ja vaikutusvaltaisen verkoston sekä yksilöllisen minäbrändin.
Kapitalismin tunnuspiirteenä on tuotantovälineiden omistuksen jakautuminen ja sitä kautta omistamattomien tarve myydä työvoimaansa, eli yksityisomistajat ja työvoima. Parhaimmillaan omistus ja työ hajaantuvat ja jakaantuvat tasaisesti. “Tietokykykapitalismi on kuitenkin kasautumisen regiimi, jolta puuttuu tällä hetkellä työn ja pääoman suhteen sääntelyn vakaus.”, tiivistävät Viren ja Vähämäki nykyhetken ongelman. Koska ilmiöön ei olla vielä kiinnitetty tarpeeksi huomiota, olemassa olevien kykyjen ja tuottojen kaappaamisen lisäksi myös kaiken inhimillisen pääoman hankkiminen halutaan kaupallistaa ja ottaa haltuun. Asettaudutaan siis sellaisen tilanteeseen,jossa aiemman työvoiman myyjien ja tuotantovälineiden omistajien sijaan, nyt on tuotantovälineiden omistajat eli tietokyvyn omaavat sekä he, jotka suostuvat investoimaan siihen. Valta on siis sillä, joka päättää kenelle ja millä ehdoilla luottorahaa annetaan. Vaikka siis teknologistumisen myötä yhä useammalla on mahdollisuus omistaa tuotantovälineet, kuten tiedonhankkimisen kyvyt, he ovat silti alisteisia tämän arvonmäärittäjälle eli investoijan komennolle. Lopulta kyse on vain rahanomistuksesta eli mahdollisuudesta saada vaihdossa rahaa elintarpeisiin ja hyödykkeisiin.
Jakkupukunaiset ja toimistomiehet, jotka elävät kuvitelmassa, että ovat vanhemman sukupolven tavoin sosiaalisen nousun tehneitä menestyjiä ei välttämättä pidä paikkaansa, vaan he edustavat vain uudenmuotoisen työläisyyden ilmentymää: duunariporukkaa, joka kohtaa samanlaisia haasteita kuin teollistumisen aikana tehdastyönopit hankkinut ja kaupunkiin muuttanut työläinen. Proletarismi on muuttunut pirstaloituneeksi tietotyöläisyydeksi, prekaariudeksi.
Kun yhä useampi työsuhde muuttuu yksityisyrittäjän kaltaiseksi niin, että työntekijä kantaa vastuuta työnsä riskeistä ja tuottavuudesta. Kuilu prekaarien yksilöyritysten ja globaalien suuryritysten välillä kasvaa juuri riskinsietokyvyssä, jolloin valta keskittyy ja työntekijän pakko alistua “alihankkijaksi”. Tuotantoarvo lasketaan tuottojen muodossa, finanssimarkkinoilla osakkeissa. Jotta voit säilyttää uskottavuutesi investoijille luotettavana kohteena on osoitettava tuottoja, joka pakottaa toimijat jakamaan suuria osinkoja. Osinkojuhlat ovat siis rakenteellinen osa finanssikapitalismia.
Tietotyöläisten aseman kohottamisen haasteena on järjestäytymättömyys. Uusliberalistisena aikana, jolloin yksilöllinen menestys mitataan kilpailutaloudessa ei järjestäytymistä edes nähdä kannattavana tekona. Normien purun aikakaudella tarvitut standardit kuulostavat vanhanaikaiselta, onhan pääomien uusjako käynnissä.
Maria Rytkönen
Koko elämä töihin – Koulutus tietokykykapitalismissa
Kristiina Brunila, Jussi Onnismaa & Heikki Pasanen (toim.)
Vastapaino (2015)