top of page

VAALITEEMAT

Lahdella on sijaintinsa vuoksi valtavat mahdollisuudet houkutella kaupunkiinsa läheltä ja kaukaa ihmisiä. Lahti on tunnetusti urheilun ja musiikin kaupunki, jota tulee vaalia ja kehittää. Myös green city ja design city ovat titteleitä, joita kaupunki on tavoitellut. Brändityöstä tulisi päästä tekoihin ja kokonaisvaltaisempaan ajatteluun.

 

Lahdella olisi mahdollisuus olla kiertotalouden ja vihreän kaupunkisuunnittelun ja -muotoilun edelläkävijä. Kaupungissamme on arvostettu Muotoiluinstituutti ja Helsingin yliopiston Ympäristöteknologian laitos sekä valtavasti näiden innovatiivisia opiskelijoita, tutkijoita ja opettajia suunnittelemaan yhteistyössä kaupungin, yritysten ja kaupunkilaisten kanssa ympäristöä, josta voimme olla ylpeitä. Tarvitsemme kuitenkin rohkeutta kaupunginvaltuustossa päättää näistä asioista.

 

Vihreää ja yhteisöllistä kaupunkirakentamista tulisi tukea voimakkaammin. Erityisesti keskustan kehittäminen sallisi rohkeampia edistysaskelia vihreämmän ja yhteisöllisemmän kaupunkirakentamisen suuntaan. Kulttuuri ja taide tulisi olla design capital -kaupungissamme ylpeyden aihe, joka näkyy katukuvassa jo kauas.


Lahdessa on nähty jo yksi musiikin menestystarina: Summer Up! -festivaalit. Kaupungilla olisi mahdollisuus tukea myös muita kulttuuritapahtumia samalla tavoin menestyksen tielle kuten se avusti Summer Up:ia reilu kymmenen vuotta sitten. Kaupungin äänet -festivaali muun muassa vihjaa hyviä ennusmerkkejä menestyksekkäästä urbaanin kaupunkikulttuurin tapahtumasta. Sibeliustalo, palkittu teatteri Vanha Juko ja legendaarinen underground musiikin keikkaravintola Torvi luovat niitä mahdollisuuksia, joiden myötä Lahti voitaisiin tuntea urbaanin kaupunkikulttuurin kaupunkina. Juuri elävä kulttuuri tekee kaupungista kiinnostavan!

bottom of page