Feministinen näkökulma affekteihin mielikuvakapitalismissa

Julkaistu Debatti-lehdessä 3/2015

”Naiset eivät kykene täyttämään ihmisen tehtävää tai tarkoitusta. Ihmisen tehtävän ja tarkoituksen kykenevät täyttämään vain vapaat miehet, jotka siten ainoastaan ovat varsinaisesti inhimillisiä ihmisiä. ” -Aristoteles

Aristoteleen mukaan naiset eivät kyenneet toteuttamaan ihmisen tehtävää, koska olivat tunteidensa vankeja. Ihmisen tehtävä oli Aristoteleen mukaan elää hyveellistä elämää, rationaalista sivistynyttä elämää, jonka edellytti osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaa eli politiikkaan. Koska naiset eivät kyenneet rationaaliseen ajatteluun, he eivät saaneet osallistua politiikkaan, yhteiskunnalliseen päätöksentekoon tai julkiseen tilaan.

Naiset saivat Suomessa äänioikeuden vuonna 1906, mutta naisten poliittista osallistumista on kontrolloitu ja rajoitettu pitkään suorasti ja epäsuorasti. Tänä päivänä ei naisten poliittiselle osallistumiselle Suomessa ole kirjoitettuja rajoituksia, mutta asenteellisia rajoituksia on edelleen. Lasikatoista on puhuttu Suomessakin jo jonkin aikaa, mutta mitä muita tekijöitä on, jotka kontrolloi naisia jäämään tai jättäytymään pois politiikasta?

Keväällä 2015 julkaistu Prekarisaatio ja affekti -teoksessa tarkastellaan poikkitieteellisesti ja laajasti prekarisaation ja affektien (tuntemuksien, tunteiden ja aistimuksien) suhdetta kapitalistiseen myöhäismoderniin elämään. Affektilla tarkoitetaan ilmiötä, joka on jotain tunteita ja tuntemuksia laajempaa, siinä on kysymys ruumiin kyvystä vaikuttaa ja tulla vaikutetuksi tuntemuksien kautta. Se on mielikuva siitä, mitä kokee haluavansa tavoitella siitä omasta ymmärryksestä, mitä on hyvä elämä. Affekti on laajasti ymmärrettynä yksilön maailmankuva siitä, mitä yksilön tulisi olla toteuttaakseen itseään – tehtäväänsä mahdollisimman hyvin.

Levottomuus, epävarmuus ja yksilöllisyyden taakka nousevat modernin ihmisen tuntemuksina. Tässä tekstissä haluan keskittyä teoksessa käsiteltyjen affektien ja ihmisten suhteeseen myöhäismodernissa kapitalistisessa yhteiskunnassa feministisestä näkökulmasta. Erityisesti tunteiden kapitalisointi, naisten suuren kuluttajanryhmän osuuden ylläpitämisen hyödyt sekä tunteiden merkitys myöhäismoderneissa tuotantoprosesseissa ja kuluttajamarkkinoilla ovat asioita, joita pohdin kirjaa lukiessani.

Postemotionaalinen yhteiskunta tarkoittaa tulkintaa, jossa ajatellaan, että myöhäismodernissa yhteiskunnassa aidot tunteet ovat hajonneet tai hävinneet. Affektit ja ihmissuhteet ovat hiipuneet sekä tavaroituneet jälkiteollisessa maailmassa. Tuotteen lisäarvo ei ole (vain) sen käyttötarkoitus vaan se, millaisia tuntemuksia se tuottaa ostajalle – parhaimmillaan mielikuvia ja kokemusta oman persoonallisuuden ja yksilöllisyyden “parantamisesta”. Tuotteiden markkinoimisessa luodaan mielikuvia siitä millaisia tavoiteltavia tunteita ja haluja “hyvän ihmisen” on kannatavaa kokea ja omistaa. Koska tunnetusti naiset ovat suurin kuluttajaryhmä ja markkinointi myös kohdistuu suurimmilta osin juuri naisiin, on kysymystä kiinnostavaa tarkastella feministiseltä näkökulmalta. Voidaan kyseenalaistaa, ovatko naiset suuri kuluttajaryhmä luonteensa vuoksi, kuten usein kuvitellaan vai onko naissukupuoleen kohdistettu juuri aristoteleläisen perinnön mukaisesti kontrollointia kapitalistisen voiton tavoittelun vuoksi. Kuinka moni nainen ylläpitää kosmetiikka- ja muotiteollisuutta oman “luonnollisen naisluonteensa” vuoksi ja kuinka moni on siihen kulttuurillisesti opastettu kokeakseen olevansa normaali, jopa “hyvä” nainen.

Tunteiden rooli myöhäismodernissa yhteiskunnassa muistuttaa teoksen kirjoittajien mukaan tehtaiden tehtävää teollisen kapitalismin vaiheessa: affektit ovat osa kapitalismin infrastruktuuria ja infrastruktuuria tuottavia tunnetehtaita.

Deleuzelaisesta kontrolliyhteiskuntateoriassa juuri tunteet ja halut ovat keino kontrolloida ihmisiä tuottaviksi, sopivalla tavalla käyttäytyviksi yksilöiksi. Paras keino ei ole pakottaa ihmistä tekemään jotain, vaan saada hänet itse tahtomaan sitä. Affektit ovat niitä, jotka muodostavat ja rakentavat yksilöä ja kokemusta itsestä. Myöhäismodernissa yhteiskunnassa ei keskeistä ole se, mitä tunteet ovat, vaan mitä tunteet tekevät. Deleuzen ajatuksista ponnistava Brian Massumi kyseenalaistaakin affektien autonomisuuden ja riippumattomuuden käsitteen.

Riittämättömyys, tohkeisuus ja innostus ovat tuottavia affekteja, jotka ylläpitävät tuotantoprosesseja. Ihmiset kaipaavat tunnustusta ja tunnistamista, myös naiset. Myöhäismodernissa affektikapitalismissa naiseutta ohjataan kuluttajuuteen sekä tuntemusten vapauttamiseen. Miksi olla se meikitön takakireä feministi nörtti, kun voi saada hyväksyntää ja ihailua olemalla kuluttaja? Rakennelma on uhka naisten autonomisuudelle sekä yhteiskuntamme demokratialle. Jos kasvatus ja opetetut arvostukset perustuvat yhden ihmisryhmän osalta vain kuluttajuudelle eikä itsenäiselle ja kriittselle ajattelulle, voi mielikuva naisista olla taas Aristoteleen mukaisesti “ihmisyyteen kykenettömiä puolimiehiä”.

Eeva Jokinen & Juhana Venälainen (toim.), Prekarisaatio ja affekti. (2015) Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 118, Jyväskylä.

Kirjoittaja on itse mielikuvien ja kuluttamisen orja.

Maria Rytkönen


RECENT POSTS

ARCHIVE