Ajattelulle ja kehitykselle annettava tilaa kouluissa
Mediassa on viimeaikoina keskusteltu vilkkaasti lukion tuntijakouudistuksesta. Näyttäisi siltä, että tuntijaolla haluttaisiin painottaa teknokraattista asennetta koulutukseen. Koulutuksen teknokratisoitumisella tarkoitetaan oppimisen välineellistämistä taloudellisten päämäärien hyödyksi – oppimisella ei ole itseisarvoa. Teknokraattisen oppimisen korostus ilmentää koulutuksen kapitalisoitumista. Informaatiota ja sen käyttäjiä halutaan valjastaa myytäväksi.
Tavoitteena näyttäisi olevan tuotantotehokkuuden säilyttäminen. Koulu on muuttunut liukuhihnaksi, jossa valjastetaan yksilö yhteiskunnan lokeroihin. Tilanne on nurinkurinen; yksilö tuotetaan yhteiskuntaa varten, eikä yhteiskuntaa yksilöä varten. Demokraattinen yhteiskunta perustuu oletukselle, että sivistyksen avulla jokaiselle yksilölle taataan välineet osallistua yhteiseen päätöksentekoon. Teknokraattinen suhtautuminen koulutukseen ajaa koulun suoritustehtaaksi, jossa yksilöllä ei ole tilaa kokonaisvaltaiselle ajattelulle tai aidolle kehitykselle. Tämä on uhka demokratialle.
Aiemmin uskottiin, että valistunut yksilö yhdessä muiden kanssa saavuttaa oikeat ratkaisut yhteiskunnassa, josta seuraa luonnollisesti hyvinvointia ja vaurautta. Miksi emme luota tähän nytkin? Miksi väheksymme koulutuksessa tieteenaloja, jotka mahdollistavat ja antavat tilaa inhimilliselle kasvulle ja ajattelulle?
Olen tänä vuonna suorittanut opettajan opintoja filosofian ja elämänkatsomustiedon oppiaineissa sekä toiminut uskonnon opettajan sijaisena. Näen, että elämänkatsomustieto kaikille pakollisena aineena loisi yhtäläiset mahdollisuudet yksilölliselle kasvulle, emansipaatiolle ja aidolle osallisuudelle yhteiskunnallisessa keskustelussa. Elämänkatsomustiedossa yhdistyvät sosiologia, uskontotieteet, yhteiskuntakriittisyys ja –teoria sekä filosofia. Tämä luo välineitä havainnoimaan ympäröivää maailmaa ja luomaan kestävämpää sekä tehokkaampaa kehitystä yhteiskunnassa.
Ennen kaikkea elämänkatsomusoppi voisi luoda vastavoimaa teknokraattiselle koulutusajattelulle, jossa painotetaan informaation arvoa vaihdon välineellisenä hyödykkeenä, tiedollisen itseisarvon kustannuksella. Koulussa oppiaine yhdistävänä sivistyksen ja kulttuurillisen tiedon jatkumon välittäjänä korostaa yhteiskunnan ymmärtämistä laajemmin suhteessa itseen ja ympäröivään kontekstiin.
Erityisenä tärkeänä arvona muihin aineisiin nähden elämänkatsomustiedosssa korostuu laajan ajattelun välineiden mahdollistuminen sekä erilaisten kohtaamispaikkojen tuomat säröt kehittävät luovaa ajattelua. Koulun ei tulisi vain sulkea yksilöä informaation hyötykäytön lokeroihin vaan sen tulisi opettaa kyseenalaistamista ja luovaa uudistamista yhteiskunnassa, muissakin merkityksissä kuin taloudellisissa merkityksissä.
Pelko siitä, että elämänkatsomustieto murentaisi länsimaalaisia arvoja ei ole aiheellista. Ja jos arvojen uudelleen arviointi on tarpeelista niin, sen täytyy pohjautua rationaaliseen pohdintaan, jota elämänkatsomustieto edustaa. Jotta voimme aidosti olla demokraattinen yhteiskunta, on kansalaisille turvattava, ellei velvoitettava, ajattelun välineiden kehittäminen kokonaisvaltaisemmin, tasa-arvoisemmin ja syvemmin kuin mitä koulutuksessamme on nyt.
Maria Rytkönen,
SONKin liittohallituksen jäsen 2014