”A story of industry, of individual enterprise”
Teksti julkaistu Debatti-lehdessä (3/16)
”A story of industry, of individual enterprise”
Näin alkaa Charlie Chaplinin Nykyaika (Modern Times)-elokuva. Elokuva on analyyttisen ironinen katsaus 1930-luvun yhteiskunnasta. Alku tiivistää sanoman: lampaat ohjataan joukkona haluttuun suuntaan. Seuraavaksi katsoja saa seurata, kuinka samanlainen ihmisvirta kulkee joukkona tehtaaseen.
Eletään teollistumisen kulta-aikaa. Ihmismassa vyöryy tehtaisiin, kellokortti lyödään koneeseen ja ihminen astuu osaksi koneistoa. Ihmisliha ohjaa fyysisesti konetta, vetää vipuja, lappaa hiiltä, nostaa kuormaa ja lyö osat paikoilleen. Koneiston yläpuolella istuu pomo isossa jalopuun ja nahkan sisustamassa huoneessa sekä valvoo työläisten suoriutumista vaatien lisää tehokkuutta. Työläiset eivät näe johtajaa, hän näkee heidät. Asetelma on suoraan Foucault’n vasta vuonna 1975 julkaisemasta Tarkkailla ja rangaista -teoksen analyysista: ihminen tuottavana ruumiina osana konetta valvotussa ympäristössä.
Chaplinin aikaan vaikuttivat monet uudet tieteelliset suuntaukset kuten behaviorismi, positivismi ja psykoanalyysi. Ihmisen käytöksen tuli olla hallittua ja suunnitelmallista tehokkuuden maksimoimiseksi. “Kaikki pitää käydä koulussa kuin kellokone” (Cleve, 1886). Nykyaika-elokuvassa Chaplin leimaa kellokortin vessakäynninkin ajaksi, ja tällöinkin johtaja tarkistaa, ettei käynti ole turha ja tehoton. Kaiken perustana ovat aika ja loogisuus sekä näiden tehostaminen. Tiukka päiväjärjestys on mikrovallan elementti. Fasismin ihmiskuvassa kiteytyy tehotuotannon piirteet.
Aikaa hallitsee natsismin ja muiden totalitaaristen aatteiden nousu samanaikaisesti ympäri maailmaa yhdistäen massojen hallinnan ja niiden valjastamisen omien ideologioidensa vuoksi. Järkyttävät seuraukset traumatisoivat koko maailmaa pitkälle meidän päiviimme asti.
Historian kulku otti täyskäännöksen kohti indivualisoitumisen aikakautta. Ajan henki kulki massatuotannon aikakaudesta kohti yksilötuotannon aikakautta. Tässä käännöksessä istutettiin meidän aikamme uusliberalismin siemenet.
Myöhäismodernissa, nykyajassa identiteetti pirstaloidaan ja asetaan sommitelmiksi eri rooleissa: sukupuolena, seksuaalina, oppijana, vanhempana, ystävänä, sosiaalisen median käyttäjänä, nautiskelijana ja niin edelleen. Ihminen pirstaloituu elimiksi eri paikoissa ja eri rooleissa. Hyvän ihmisen määrittelee markkinat ja tarkoitushakuinen halujen tuotanto.
Hardt ja Negri analysoivat informaatiokapitalismin yhteiskuntarakenteita oivallisesti Imperiumi-teoksessaan (2005). Keskeisin viesti on se, että tuotantosuhteet ovat muuttuneet perinteisestä teollisesta työläisyydestä jälkiteolliseen affektiiviseen (tunnepitoiseen) ja informaatiotyöläisyyteen. Varallisuuden tuotto siirtyy tuotantovälineiden omistamisesta biopoliittiseen tuotantoon eli tarpeiden, sosiaalisten suhteiden, halujen ja mielihalujen tuotantoon. Hallinnassa ei ole itse tuotantovälineet vaan lopputulos ja sen koko konsepti; sosiaaliset verkostot (Facebook, Whatsapp, Twitter, jne.), klikkimedia, “itsevarmuusteollisuus”, tiedon kaupallistaminen ja tieteellisten löytöjen patentoiminen. “Tieto on valtaa” aivan uudella tasolla. Sen lisäksi, että tiedolla voi ohjata vähemmän tietoisen ihmismassan liikkeitä, se voidaan kapitalisoida ja myydä, vaihtaa ja kasata. Informaatiokapitalismissa ihmisestä tulee edelleen mutta uudella tavalla koneen osa; se säilöö tietoa, muokkaa sitä ja myy eteenpäin.
Myöhäismodernissa ajassa kapitalismi tulee kaikkiin ihmisyyden osa-alueisiin: sosiaalisiin suhteisiin, rakkauteen, hellyyteen, huomioimiseen, mielikuviin ja persoonallisuuteen. Ei ole osa-aluetta, jossa kaupallisuus ja julkinen tila eivät olisi sekoittuneet.
Maria Rytkönen