Kenen tahansa politiikka
Teksti julkaistu Debatti-lehdessä 3/16
Mitä vasemmistolaisuus on tässä ajassa? Mika Ojakangas ei tarkoita puoluepoliittista vasemmistolaisuutta kirjoittaessaan Kenen tahansa politiikka -teoksessaan vasemmistolaisuudesta. Hän käsittelee vasemmistolaisuutta ideologisena ja teoreettisena poliittisena kysymyksenä, olemisen tapana ja asenteena, kuten hän itse määrittelee. Jonakin sellaisena, johon suomalaiset puolueet eivät ole kyenneet aikoihin.
Vasemmistolaisuus on pohjimmiltaan sitä, että kykenee asettumaan heikomman rinnalle.
Oikeudenmukaisuutta on kenen tahansa oikeus onneen. Oikeudenmukaisuutta ei ole saada ansionsa mukaan, tämä on oikeistolainen käsitys. Vasemmistolaisuus on ennen kaikkea ulossulkemattomuuden politiikkaa. Ojakankaan mukaan siksi vasemmistolaisuus ei lukeudu perinteisen oikeudenmukaisuuden kannattajaksi; rikollista ei tule rangaista, vaan hänelle tulee tarjota parempi elämä; hallitsemisen sijaan vasemmistolaisuus nojautuu “elämään ohjaamiseen” eli resurssien ja onnellisuuden mahdollisuuksien jakamiseen kenen tahansa onnen takaamiseksi. Tausta-ajatuksena on ohjata ihmisiä elämään, ei rakentamaan raja-aitoja välilleen. Armo ja ymmärrys – kuten ensimmäiseksi vasemmistolaiseksi henkilöksi sanottu Paavali otti lähtökohdikseen.
Vasemmistolaisuus on Ojakankaan mukaan aina häviäjä, koska kun yhteiskunta hyväksyy tavoitteet inhimillisemmästä politiikasta, vasemmisto on jo asettanut tavoitteekseen seuraavan ryhmän oikeuksien ajamisen. Vasemmistolaisuus on ikuista taistelua epäkohtien vuoksi. Tätä voi kutsua myös kehitykseksi tai kaunaksi. Nietzsche halveksi vasemmistolaista “hylkiöiden ja tuomittujen, kaikenlaisten lebrasairaiden, syntisten, publikaanien ja prostituoitujen, kaikkein typerimmän kansan” armahtamista. Arjalaisten tai fasististen ajatusten ajatusketju ei ymmärrä alistettujen traditiota, sorettujen asemaa tai altistavia rakenteita. He näkevät vain kaunaa “toisia” kohtaan. “Toinen” on abstraktina helppo ymmärtää: en minä, me vaan muut. Oikeudenmukaisuus on antaa minulle, meille ansiomme mukaan ja “toisille” ansionsa mukaan.
Työ, työ, työ on suurin arvomme! Työllä ihminen osoittaa ansionsa. Liberalismin isän John Locken (1632-1704) mukaan Jumala loi ihmisen tekemään työtä ja “nimenomaan työ tekee asioista eriarvoisia”. Locken mukaan Jumala loi maan kaikille yhteiseen käyttöön, mutta jos ihminen omalla työllään tuotti jotain, kuten esimerkiksi aidan ympärilleen, hän omisti sen. Locken teorian ajatellaan näytelleen suurta osaa aikanaan Amerikassa intiaanien maiden riiston oikeuttamisessa: länsimaalainen rakensi aidan, jolloin oli tulkittavissa, että hän omisti maan. Intiaaneille omistamisen käsitettä ei ollut.
Kaisa Penny kirjoittaa oivallisesti Kalevi Sorsa -säätiön Impulsseja-sarjan julkaisussaan “Tulonsiirroista tuotonjakoon, uudelleenjaosta ensijakoon” siitä, kuinka “tulevaisuudessa olisi keskityttävä entistä enemmän ensijakoon, eli eriarvoistavien rakenteiden purkamiseen ja markkinoiden muuttamiseen tasa-arvoisemmiksi. “
Penny nojaa Yalen yliopiston politiikan tutkimuksen professorin Jacob Hacker vuonna 2011 artikkelissa määrittelemään politiikkaan, joka lähtee huomiosta, että keskustelu eriarvoisuudesta rajautuu pääosin vain verotukseen ja tulonsiirtoihin eli tuotannon uudelleenjakoon. Uudelleenjako ole kuitenkaan pystynyt pureutumaan yhä kasvaviin taloudellisiin eroihin. Carl Schmittin mukaan nomos (valtaaminen) on ensisijaista: ei ole käyttöä ennen tuottamista ja tuottamista ennen valtaamista. Purkaessa eriarvoisuutta tulisi kohteena olla nomos eli tasa-arvoiset mahdollisuudet valtaamiseen, omistamiseen. Pääomien haaliminen on kuitenkin kiihtynyt juuri niillä, joille pääomat ovat kasaantuneet. Penny ehdottaa, että tulisi keskittyä korostetummin ensijakoon eli eriarvoistavien raketeiden purkamiseen ja ennaltaehkäisyyn, markkinoiden muuttamiseen tasa-arvoisemmaksi ja kaikkia palvelemmaksi – kenen tahansa markkinoiksi.
Muutoksen tie on pitkä ja vaatii muutakin kuin poliittisia toimia. Tämä vaatii tahtoa sekä kulttuurista ja hegemonian muutosta. Ihmisen mieli on kanavoitu uusliberalistisen politiikan myötä individualistiseksi ja kilpailuhenkiseksi (fight or die) tässä yksilömenestystä korostavassa kilpailukyky-yhteiskunnassamme. On hienoa, kun yksilöt menestyvät. Vielä hienompaa olisi se, että menestyminen mahdollistuisi kaikille sosioekonomisesta taustasta huolimatta. Juuri tähän tarvitsemme kuitenkin uusliberalin taloushegemonian haastamista niin kulttuurisella kuin ihmiskuvankin tasolla, ja tätä mielestäni myös Ojakangas ja Penny pyrkivät kirjoituksillaan saavuttaa.
Maria Rytkönen
Kenen tahansa politiikka, Ojakangas Mika. Tutkijaliitto, 2002.
Kenen tahansa politiikka. Kohti ulossulkematonta demokraattista yhteisöä