top of page

Nyt on pakko! -ilmastolakko


Harmittaa, että me lahtelaiset päättäjät emme olleet vastaanottamassa lahtelaisia nuoria ilmastolakon puolesta! Voin kuitenkin sanoa, että samanaikaisesti kun nuoret olivat kaupungintalon portailla, olemme olleet koko valtuuston kanssa valtuustoseminaarissa Jyväskylässä pohtimassa juuri Lahden konkreettisia ilmastotekoja ja Lahden ympäristökaupungin rakentamista.

Seminaarissa meillä oli tänään Ympäristökaupunki-osio, jossa totesimme, että haluamme olla ympäristötekojen edelläkävijä! Siis maailman paras ympäristökaupunki.

Valtuustoryhmien puheenjohtajille järjestettiin paneeli ja heitä haastettiin pohtimaan konkreettisia ratkaisuja. Kaikkien valtuustoryhmien mukaan kouluissa pitäisi olla itsestäänselvästi kasvisruokapäiviä, kierrätystä tulisi edistää ja kaupunkia kehittää ympäristöystävällisemmäksi.

Alla oma puheenvuoroni ja kysymykseni paneelisteille, joka tosin jäi pitämättä ajan loppuessa kesken.

"Pyysin puheenvuoron siinä vaiheessa kun täällä puhuttiin vain lajittelusta ja kierrätyksestä. Sori, mutta se on vähän jo vanhanaikaista. Olen itse ollut 7-vuotiaana Kivimaan koulun vihreän koulun kierrätyskasvatustapahtumissa vuonna 95. Siitä on 25 vuotta! Nykyään sivistyslautakunnan jäsenenä olen käynyt tutustumassa yrityskylän stimulaatioon, jossa koululaiset harjoittelevat ympäristöystävällisen yrityksen perustamista. Nuoret kyllä osaavat ja tietävät aiheesta todella paljon. Kyse on siitä, että tuemmeko me heitä ja teemmekö me tarpeeksi nopeasti oikeita päätöksiä kunnianhimoisempien tavoitteiden puolesta.

Miten rakentaa aidosti ympäristökaupunki Lahdesta? Siihen ei riitä kuluttajien kannustaminen, kierrätystoiminta - niinkin hyvä kuin se globaalisti on. Se ei riitä. Meidän pitää kysyä itseltämme, että vakuutetaanko me nyt parhaillaan ulkona mielenosoittavia nuoria näillä ratkaisuilla?

Eli kysymykseni paneelisteille on: Miten saadaan vakuutettua nämä nuoret, niin, että kun he astuvat Lahteen, se ensimmäinen kokemus on "VAU, nyt mä olen siinä tulevaisuuden kaupungissa, jossa voin muuttaa maailmaa -TAMÄ ON YMPÄRISTÖKAUPUNKI!"?

Isoimmat ilmastotekijät on liikenne, lämmitys, hävikki ja ruoka. Näihin pitäisi saada nopeasti ratkaisuja.

Vähän haastan teitä vielä miettimään meidän elinkeinopolitiikkaa: Meillähän on vahvuutena muotoiluinstituutti, joka on palkittu eettis-ekologisesta suunnittelusta, meillä on CityCap-hanke ja puuteknologian osaamista. Kuinka me saadaan alueelle houkuteltua ympäristöosaajia? Tätä korkeakoulu-kaupunki-yritys -yhteistyötä ei tainut mainita kukaan, mitä meidän tulee tehdä, että rakennamme yhdessä tulevaisuuden eko-yrityksiä juuri Lahteen?

Kuluttajien syyllistämisen ja vaatimisen sijasta, miten me näytetään edelläkävijän esimerkkiä kaupunkina? Emme saa päätettyä edes Vesijärvenkadun pyörätien leventämistä. Nyt tarvitaan päätöksiä!


RECENT POSTS

ARCHIVE

bottom of page