top of page

Ennaltaehkäisevillä toimilla talous kuntoon


Minulta kysyttiin tänään Radio Voiman haastattelussa, mistä olen sivistyslautakunnan puheenjohtajana valmis nipistämään tai ottamaan rahaa pois. Vastasin, että tämä on minusta yksinkertaistava kysymys. Kunnan talous ei toimi niin, että otetaan tuolta rahaa ja laitetaan tuonne, vaan toiminnoilla on myös seurauksia.

Nipistämällä sivistyspalveluista voivat seuraukset olla pitkällä aikavälillä myös lisäkustannuksia eikä säästöjä. Ennaltaehkäisevät palvelut tuovat taas tutkitustikin pitkällä aikavälillä sääntöjä ja ovat niin kokonaistaloudellisesti kuin inhimillisestikin järkevämpiä. Esimerkiksi syrjäytymisen tai lasten huostaanottojen ehkäisy voisi tuoda merkittäviä säästöjä. Keskustelimme haastattelussa paljon muustakin.

Mitä on sivistys? Lisäksi aiheina Lahden varhaiskasvatuksen tilanne, paljon valtakunnallista keskustelua aikaan saanut inkluusiomalli sekä Mäkysen oma harrastustakuualoite. Aloitetta lautakunta käsittelee syksyllä. Lisäksi kuullaan Mäkysen näkemys siitä, miten Lahti voisi pidemmässä ajassa saada säästöjä aikaan.

Kuuntele koko haastattelu linkistä! https://www.radiovoima.fi/arkisto/sivistyslautakunnan-puheenjohtajana-aloittanut-maria-mäkynen-uskoo-ennaltaehkäisevien


RECENT POSTS

ARCHIVE

bottom of page